<

Hei kaikki!

Olen tänään viimeistä päivää töissä ja viimeistä päivää netissä Saksassa.
La lennän kotiin. Joudun heräämään klo 4.30, sillä junani lähtee kuudelta. Lentokone saapu kahden maissa Helsinki-Vantaalle.

Ostin eilen keksejä ja suklaata työkavereilleni ja juomme kohta kahvit ja syömme niitä. Sen jälkeen käyn viimeistä kertaa pankissa ja hoidan viimeisiä hankintoja kaupungilla.
Pe olen varannut kokonaan pakkaamiseen ja jos minulle jää aikaa, aijon käydä iltapäivällä uimassa. Jos kaikki ei mahdu mukaan, on minulla aina mahdollisuus juosta nopeasti vielä postille ja lähettää loppu tavarat perässä :)

Vaikka viimeiset päivät ovatkin tuntuneet turhalta, koska sain jo kaksi viikkoa sitten raporttini valmiiksi, tuntui koko matka oikein hyvältä kokemukselta.
Kohokohtia olivat Salzburg ja Bamberg.

Paras paikka Erlangenissa: Steinbach Bräu Mukava ulkoterassi ja kellari paikallisessa panimossa, jossa tarjottiin aina kahta erillaista omaa kaljatuotetta. Terassilta näky katolle ja oikealle haikaran pesälle vanhan savupiipun päällä. Panimon tunnus on haikara ja tämän pesä.

Paras paikka koko matkan aikana: Salzburg - Esszimmer

Paras yöpyminen: St. Virgil hotelli Salzburgissa

Huonoin paikka Erlangenissa (koko matka): Nußdorf yöllä.

Huonoin yöpyminen: Hämähäkit huoneessa.

Paras kissa: Hyppi

Kun aloin tottumaan hiljaiseen työtahtiin alkoi töissä tuntua myös ihan mukavalta. Aikoina, jolloin minulla ei ollut paljon tekemistä sain paljon asioita luettua netissä. Monet opiskeluun liittyvät asiat sain selvitettyä.

Paras harrastus: netissä HTML:än ja CSS:än oppiminen.

Kiitos kaikille Blogini lukijoille, mutta suurin kiitos menee minun agentti numero ykköselle: omalle äidilleni, joka on kärsivällisesti:

hoitanut Jarnolle ja minulle uudet kaapit Okadulle,
ottanut opiskelupaikkani vastaan
ja hoitanut siihen kuuluvat Kela-asiat.

Kiitos äiti!

Moikka kaikki ja tulevaisuudessa voitte lukea kuulumisiani arkiblogissani:

http://talvikukkia.blogspot.com

<

Niinpä niin.

Tällä hetkelää maailman paras bändi MEW heittää keikkaa ma 10.10. Nosturilla ja ti 11.10. Tavastialla. Maanantain liput varattiin loppuun ennen kuin lippuagenttini ehti hankkia semmoiset, mutta Tavastian keikalle hän onnistui saamaan liput. Hyvä niin, sillä Tavastia on keikkapaikkana parempi kuin Nosturi ja tiistai parempi keikkapäivä kuin maanantai (Dominanten harkat ma-illalla).
Mew on tanskalainen bändi, jonka musiikkia on kuvailtu Elektrorockiksi. Musiikki on erittäin melodista ja joidenkin mielestä laulajan Jonaksen ääni androgyyninen. Mielestäni hänen äänensä on ihanan poikamainen, välillä jopa ylisöpö. Muutenkin Mewin musiikki on melkeinpä liian melodista, liian söpöä ja liian täydellistä - uskomattoman täydellistä - ja jostain ihmeen syystä olen haltioitunut heidän musiikistaan.
Näin Mewin ensimmäistä kertaa 27.10.2002 Vanhalla kun bändi lämmitteli yleisöä ennen Manic Street Preacherseiden keikkaa. Silloin olin aivan innoissani ensimmäisestä MSP konsertistani enkä viitsinyt tuhlata paljon energiaa saati ajatusvoimaa ja keskittymistä tälle bändille. Kuitenkin musiikki iski minuun heti ja kuulin silloin ensimmäistä kertaa Am I wry? No.:in, 156:in , Symmetry:n ja Comforting Sounds:in.
Kun seuraavan kerran näin Manicit Ruisrockissa 2003, soitti Mew melkein heti heidän jälkeen jollain toisella lavalla, enkä MSP höyryjen jälkeen jaksanut mennä kuuntelemaan heitä. Mikä moga.
7.12.2003 he kuitenkin keikkailivat Tavastialla ja koin elämäni keikan. Sain jopa Bo:n (kitaristi) settilistan.
Provinssirockissa 2005 näin Mewin viimeistä kertaa ja mielestäni esiintyminen ja tunnelma oli vaisu ja taisin hieman pettyä. Mew soitti vanhoista (pre-Frengers) biiseistään ainoastaan Pink Monsterin, joka on alle minuutin kestävä instrumentaalinen kappale. Ja muuten bändi veti kaikki hittinsä ja jo hieman kuluneen Frengersin kappaleita. Mukavana piristyksenä koin tulevan uuden albumin Glass Handed Kites kaksi kappaletta Apocalypso ja Why Are You Looking So Grave? Kappaleissa on kuitenkin niin paljon monimutkaisia elementtejä etten saanut festariolosuhteissa niistä kovin hyvää käsitystä. Vasta myöhemmin kuulin kappaleet netissä - ja tykkäsin. (sain myös Provinssirockista Bo:n settilistan)
Odotan innolla uutta albumia ja sen jälkeen tulevaa keikkaa Tavastialla!

Voi ilo ja suuret kiitokset Helsingin lippuagentilleni!

<

Kärsin araknofobiasta.

Kun asuimme Bonnissa 1991-1992, talomme seinälle kellariportaiden viereen ilmestyi iso paksu hämähäkki. Kun näin sen, jähmetyin. Näky oli kauhistuttava ja muistan sen selkeästi. Hämähäkki oli siinä ainakin viikon. Joskus se katosi ja sitten se taas ilmestyi seinälle.
Kun palasimme Suomeen aloin tottua mökimme pienempiin hämähäkkeihin. Minulle jopa hankittiin luontokaupan musta t-paita, jossa oli erittäin todellisen näköisiä kuvia hämähäkeistä. Keskellä komeili iso tarantella. Paita auttoi. Ainakin luulin niin.
Täällä Erlangenissa huoneessa, jossa asun, on nurkissa monia pieniä hämähäkkejä. Ne eivät häiritse minua. Kerran, kun tulimme Jarnon kanssa kotiin jostain, seinällämme komeili iso paksu hämähäkki. Kuin 14 vuotta sitten, minussa nousi lamaannuttava kauhu ja pyysin Jarnoa poistamaan hämppiksen. Hämähäkki kuitenkin tippui sängymme ja seinän väliseen rakoon. Sieltä se kiipesi hetkeä myöhemmin ylös ja käveli sänkyni reunaa pitkin. Nyt Jarnon oli pakko toimia, sillä huusin kuin hullu. Jarno otti hämähäkin kiinni ja vei sen ulos.
Myöhemmin, kun Jarno oli lähtenyt Suomeen näin samanlaisen hämähäkin tiskialtaassa. Hukutin sen :( en voinut koskea siihen paperillakaan ja kantaa ulos.
Toissapäivänä la kun tulin kotiin pelkäsin pahinta. Huone oli ollut koko päivän pimeänä, sillä olin matkustanut päiväksi Nürnbergiin. Kun avasin huoneen oven, huomasin sen. Samanlainen paksu hämähäkki köllötteli sänkyni viereisellä seinällä. Seisoin oven suussa pitkään ja yritin miettiä, mitä tekisin. En pysty mennä lähelle niin isoja hämähäkkejä. Pelkoni pitää minut niistä kaukana kuin magneettinen voima kahden samanlaisen navan välillä. Kävelin kuitenkin pari askelta sänkyä kohti ja suureksi järkytyksekseni huomasin toisen sohvan luona.
Se oli liikaa ja pusrkahdin kyyneliin. Tunisn itseni niin voimattomattomaksi ja tiesin että ellen saisi hämähäkkejä pois en pystyisi nukkumaan omassa huoneessani.
En tiedä miksi, mutta soitin Jarnolle. Samalla naapuri, joka kuuli minut, tuli katsomaan, mitä oli tapahtunut. Lopetin puhelun Jarnon kanssa ja nyyhkyttäen ja samalla nolona itkustani pyysin hänen apuaan.
Hän otti tomerasti yhden tennareistani ja pyysi palan talouspaperia. Tennarilla hän litisti molemmat hämppiksen ja otti heidän raadot paperilla kiinni. Sitten hän veti paperin alas vessasta ja toivotti minulle hyvää yötä.
Järkytys ja pikkasen nolo reagointi siihen vaativat kallista ulkomaan puhelua Jarnolle ja aloin rauhoittua.
Katsoin sängyssä vielä yhden Star Trek -jakson ja nukahdin valot päällä.
Su tajusin, miksi huoneessani on alkanut ilmestymään hämähäkkejä ja mm. hyttysiä. Huoneen ikkunan edessä oli ennen hyönteisverkko, jonka myrsky vei pari viikkoa sitten. Nyt kun verkko on ollut poissa ja minulla on ollut ikkuna koko ajan auki, hyönteiset ja hämähäkit ovat päässeet sisään. Soitin vuokraisännälle ja pyysin häntä asentamaan uuden hyönteisverkon. Kerroin myös hämähäkkipelostani ja hän neuvoi minua imuroimaan seuraavan kerran epätoivotut vieraat. Ryhdyin heti imuroimaan kaikkia nurkkia myös pienistä otuksista.
Imurissa on onneksi erittäin pitkä imuriputki ja luulisin uskaltavani seuraavalla kerralla imuroida hämähäkit sillä. Toivottovasti seuraavaa kertaa ei tule.

Lauantai Nürnbergissä meni mukavasti. Suunnitelma oli mennä katsomaan Sophie Scholl -elokuvaa Nürnbergin elokuvafestivaalilla. Olin ostanut leffalipun etukäteen, jolla pääsin 3 tuntia ennen elokuvan alkua ilmaiseksi matkustamaan junalla Nürnbergiin.
Elokuva kertoo Weiße Rose -nimisestä natsi-Saksan vastustusryhmästä ja sen jäseneestä Sophie Schollista. Sophie ja hänen isoveljensä jäivät kiinni, kun he salaa jakoivat lentolehtiä sodan ja natsien järjettömyydestä yliopistolla Münchenissä. Kuulusteluissa merkittävää oli Sophien rohkeus suojella ensin veljeänsä ja sitten muita vastarintaryhmän jäseniä. DDR:stä on löydetty hiljattain Gestapon vanhoja kuulustelupöytäkirjoja, joista käy ilmi, että Sophie pysyi uskollisena ryhmälle, veljelleen ja idealogialleen. Hänen rohkeus ja moralisuus tekivät elokuvassa suurimman vaikutuksen.
Elokuva oli tosi hyvä. Paikka, jossa elokuva näytettiin oli tarkasti harkittu. Kerroinhan Parteigeländestä, jossa kävimme Jarnon kanssa heinäkuussa. Elokuva näytettiin siellä ison Zeppelintribünen (zeppelinnäyttämön/porrastettu näyttämö) sisällä salissa, jonka kattoa koristi suuri sinikultainen mosaiikkiteos. Sali, niin kuin kaikki muukin Parteigeländellä, oli Albert Speerin suunnittelema. Tämä kylmä, jylhä ja pikkasen kostea natsi-sali alleviivasi elokuvan yleisen tunnelman. Der Untergang oli kuulema näytetty samassa salissa.

Se minun viikonlopustani, nyt alkoi viimeinen viikko ja lauantaina lennän jo takaisin Suomeen.

Terkkuja!