< <

<
< <

<

No niin,

kohta on viikonloppu. Ajattelimme J:n kanssa mennä lauantaina Nürnbergiin. Sunnuntaina on lepopäivä. Arkipäivisin heräämme aina klo 6.15. Se on aika aikaista ja näin perjantaisin sitä tuntee itsensä väsyneeksi. Työskentelin eilen vähän pitempään, eli pääsen tänään jo aikaisemmin. Tapaan Jarnon yliopiston kirjastolla, jossa hän lukee pääsääntöisesti. J lupasi näyttää paikat.

No, eiköhän tässä ole hyvä määrä raportointia täältä Saksasta. Voikaa kaikki hyvin ja kuulemisiin maanantaina.

Katsi

< < <
< <

<

Pääsin opiskelemaan Informaatioverkostoiden linjalle!

Sain 53,56 pistettä, ja sisälle pääsyyn tarvittiin 48,76 pistettä.

Tänään juhlimme tätä Jarnon kanssa. Menemme leffaan katsomaan Linnunradan käsikirja liftareille ja sitten käväisemme parissa ravintolassa.

Katsotaan, mitä syyslukukausi tuo tullessaan. Vaikka minulla on viime vuodelta kasassa jo 21 ov, jotka voin sisällyttää myös Infon opintoihin, tulee tämä syksy olemaan uusi aloitus opiskeluelämässä. Infon kilta Athene tulee olemaan myös mielenkiintoinen kokemus. Uskon, että meininki tulee olemaan innostavampi kuin meininki fyysikkokillassa. Fyysikkokillasta löytyi älykkäitä ja kivoja ihmisiä, mutta mielestäni kiltatapahtumia organisoitiin huolittomattomasti ja tunnelma oli tunkkasta. Varsinkin minunlaiselle tytölle.

Helsinginsanomissa kerrottiin teekkareista, jotka sisustivat urheilukylän uusia rakennuksia. Nämä olivat kaikki Athene jäseniä.

Takaisin työtehtäviin. Kaikki tämä jännitys on vienyt koko keskittymiseni töihini.

teille vilkuttaa,

the happy Katsi

< < <

<
< <

<

Kek kek,

huomenna on jännittävä päivä, sillä huomenna TKK:lla ilmoitetaan sisäänotot. Informaatioverkostoiden sisäänottotulokset ilmoitetaan klo 12:sta eteenpäin TKK:n ilmoitustaululla, mutta eivät löydy Internetistä. Tämä johtuu siitä, että Informaatioverkostoiden opiskelijavalinta ei kuulu DIA-yhteisvalintasysteemiin.

Koska olen tällainen maan lintunen, enkä pääse lentohon, täytyy minun huomenna mailata Infon opiskelijavalinnan suunnittelijalle ja kysyä tulosta. Hauska yhteensattuma on se, että jouduin viime vuonnakin kysellä tulosta Saksasta päin. Toivottavasti tämä ei ole kuitenkaan huono enne!

Kävimme J:n kanssa eilen maauimalassa. Vesi oli 21°C asteista, eli noin 6 astetta kylmempää kuin stadikalla. Koko uinnin aikana minua palelutti ja J:tä sattui korviin. Allas on kuitenkin hieno ja kokonaan teräksestä tehty. Allas on täytetty ihan reunoihin saakka. Vaikka allas on ihan oikean kokoinen, ei siinä ole ratojen kelluvia erottajia. Kun tuulee altaaseen muodostuu kunnon aallot.

Täällä on ollut noin viikon sateista ja ukkostakin on ollut. Alussa ilma oli kuumaa ja painostavaa, nyt täällä on aika kylmää.

Kertokaa kuulumisianne mailitse tai tämän blogin kautta, niin pääsen minäkin lukemaan jotain!

< < <

<
< <6-7-keskiviikko <

<

<

Heipä hei,

tänään sain ensimmäisen osan työstäni sellaiseen kuntoon, että sitä voi jo joku muu käyttää. Minun tehtäväni on käsitellä lämmönjohdatusta ja kirjoittaa excelillä ohjelma, joka kertoo, mitkä lämmönjohdatusnumerot kuuluvat mihinkin arvoihin. Eli jos tiedän veden lämpötilan, seinän lämpötilan, veden paineen jne., ohjelmani laskee millä tavalla lämpö johdattuu seinään tai seinästä veteen. Sen lisäksi ohjelmani määrittelee kannattaako vesi pistää mekaanisesti virtaamaan.

Löysimme Jarnon kanssa eilen maauimalan, joka on todellakin hyvän ja käyttökelpoisen näköinen. Allas on 50m pitkä ja tänään testaamme sitä. Sisäänpääsy on hiukan kalliimpi, kuin stadikalla. Opiskelijan kymmenen kerran kortti maksaa 20 eur.

Tämän teille kirjoitti:

katsi

voikaa hyvin ja kommentoikaa kirjoituksiani!

< < <

<
< <

<

No hei,

palasin juuri ruokatauolta. Osastolla on sellainen tapa mennä aina yhdessä klo 11 syömään. Meillä on jopa oma pyöreä pöytä, johon aina menemme istumaan. Minulla on kaksi kolleegaa, jotka puhuvat aina ja kaikki muut ovat yleensä hiljaa. Yleensä olen ainoa nainen pöydässä.
T
änään englantilainen kolleegani, lähetti minulle sähköpostissa BBC:n uutisen:

http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/4649007.stm .

Miksi tästä nyt puhutaan koko ajan? Ymmärrän, jos keskierooppalaiset kauhistelevat meidän nakkeja, mutta mielestäni Suomessa voi herkutella, eikä vaan kesäisin. Ehkä ne juuri suomalaiset erikoistuotteet eivät ole keskieurooppalisille tuttuja. Voihan olla, että he näkevät Suomessa vaan joitain huonoja esimerkkejä omista erikoiselintarvikkeistaan.

Niin kuin kerroin, asumme Jarnon kanssa Dechsendorfissa.

Dechsendorf on pieni kylä, jonka ympäri ja läpi kävelee noin tunnissa. Kylästä löytyy kuitenkin hieroja, bensa-asema, hyvä edullinen ruokakauppa, pari leipomoa, kylpyhuoneisiin erikoistunut liike, pankki jne. Lainaten Jarnon sanoja, pienet kaupat näyttävät olevan Saksassa instituutio.

Dechsendorfin pohjoispuolella on Dechsendorfer Weiher, jossa on pari järveä. Järvistä pohjoiseen on metsää ja vaellusreittejä. Järvet eivät ole mielestäni uimakelpoisia, sillä vesi on sameaa sinilevän kukinnasta. Kuitenkin kaikki ihmiset pulikoivat vedessä.

Ajattelimme Jarnon kanssa tänään etsiä maauimala, jossa voisimme välillä uida kunnolla. Ajattelimme sen lisäksi hölkätä tai kävellä Dechsendorfin ulkoilualueella.


Nyt minun pitää taas palata töihini.

< < <

<
< <

<

Tänään ajattelin hankkia itselleni jotain osittain hyödyllistä tekemistä Internetistä. Päätin aloittaa blogin, jonka tehtävä on antaa ihmisille (ja minulle tulevaisuudessa) mahdollisuuden seurata päiviäni Erlangenissa.

Saavuin ma 27.6.05 Erlangeniin ja aloitin työni täällä ke 29.6.05. Olen kaksi kuukautta töissä Framatome ANP:llä, yhtiö, joka rakentaa Olkiluoto 3:sta. Yhtiö on Arevan ja Siemensin tytäryhtiö.

Jarno tuli tänne la 2.7.05 viettämään kesää kanssani ja lähtee Erlangenista kaksi viikkoa ennen minua.

Asumme Dechsendorfissa, joka on Erlangenin asuinalue. Bussilla ajaa keskustaan noin kymmenessä minuutissa. Talo, jossa asumme, on loma-asuntola. Nukumme huoneistossa, jossa on kolme erillistä vierashuonetta, yhteinen keittiö ja kylpyhuone.
Eilen järjestimme huoneen kokonaan uudelleen: siirsimme sohvan eri paikkaan ja vedimme sängyt yhteen. Huoneesta tuli heti paljon tilavampi. Toivottavasti vuokraisäntä ei suutu meille! Ehkäpä hän jopa ihastuu siihen, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Tai sitten hän vain heiluttaa päätänsä ja voivottelee niitä "hulluja suomalaisia".

Töissä on ihan kivaa. Minun kolleegani ovat enemmistöltään keski-ikäisiä miehiä. Sen lisäksi osastollani työskentelee yksi nainen ja kaksi nuorta miestä.

Kirjoittelen lisää, kun ehdin!

< <