< <

<
< <

<

Moi kaikki!

Saksalaiset ovat ihan pettyneitä elokuuhun, koska tähän asti täällä on ollut kokoajan alle 20 °C ja on satanut. Elokuu on ollut aika syksyinen, mutta tänään pilvet väistyivät ja ulkona on lämmintä.
Uin eilen 1400 m Naturbad Westissä. Altaan toisella puoliskolla kuvattiin jotain saksalaista nuorten elokuvaa. Kuvausten ja pikkasen lämpimämmän sään takia minun piti väistää kokoajan kaikkia mummoja ja tätejä. Uima-allas on siinä mielessä erikoinen, että siinä ei ole yhtään ratoja. Ohittamisessa pääsee hyvin puikkelehtimaan ihmisten läpi, mutta muuten ihmiset eivät ui hyvässä järjestyksessä niin kuin esimerkiksi stadikalla.

Tiistaina kävin mainitsemassani toisen käden -liikkeessä ja ostin itselleni syyssaappaat, housut ja vyön yhteensä 30 eur:lla. Mielestäni kaikki olivat löytöjä!
Liikettä piti nainen hänen talon kellarissaan ja käsitykseni mukaan suurin osa vaatteista oli hänen vanhoja, joist esimerkiksi saappaat olivat virheostokset (ne olivat hänelle liian isot). Hyvä idea himoshoppaajalle hankkia osan rahoistansa takaisin :) En kyllä tiedä oliko nainen himoshoppaaja, sellaisen mielikuvan sain hänestä.

Nyt kun Jarno lensi Suomeen, on täällä Ertsussa tylsää. Olen nykyään kauemmin töissä ja täytän illat uintikäynneillä, ostoksilla, pyykin pesulla ja star trekin katsomisella. Yritän liikkua joka päivä, että selkä on hyvässä kunnossa kun syksy alkaa.

Pikkaisen peloittaa tuo alkava syyslukukausi. Minulla on täysi ohjelma koulussa: otan mm ohjelmoinnin kurssin, joka on kuulema tosi työläs eikä vastaa opintoviikoillaan kurssista aiheutuvaa työmäärää. Sen lisäksi vika matematiikan pk ja viestintää Helsingin yliopistolla. Olen muuten aika tyytyväinen kaikista niistä kursseista, joita Info tarjoaa.

Minun on pakko siirtyä uuten opintosysteemiin, eli opintopisteisiin ja moduuleihin. Yhteensä syksyllä yritän saada 34 op kerättyä. Katsotaan, miten käy!

Koulun lisäksi Dominante potkaisee koko juhlavuotensa kunnolla vauhtiin! Luvassa on lastenkonsertti, kaksi esitystä Mendelssohnin Elias-oratoriosta ja juhlavuosikonsertti. Konserteissa kannattaa käydä, sillä luvassa on kunnon produktiot täynnä dominantelaisten juhlavuosipuhtia ja -iloa. Sellainen tunne mulla on. Harmillista ja minulle rankkaa on se, että missaan täällä Erlangenissa ollessani neljä harjoitusta! Eli 12 tuntia asioiden oppimista. Harmittaa, sillä minun pitää saada kaikki muut kiinni kun tulen takaisin, eli lisää stressiä kun palaan Suomeen.

Terkkuja teille, jotka näitä juttujani lukevat,

toivoo,

Katsi

< < <

<
< <

<

Hei kaikki!

Annoin juuri valmiin raportin ohjelmasta, jonka laadin Framatome ANP:lle. Allekirjoitin sen ja pistin sen eteenpäin tarkastajalle ja pomolleni allekirjoitettavaksi.

Jarno lähti Suomeen su aamuna ja täällä on haikea ja sateinen sää. Kävin eilen uimassa, vaikka oli 15°C ja satoi kaatamalla.

Kun saavuin Saksaan kesäkkun lopulla maanantaina, näin elokuva, joka kertoi hotellin naispuolisesta conciergestä ja hänen romanssista poikabänditähteen. Aluksi tyttö ei tiennyt, että kyseessä oli stara vaan luuli häntä hotellin uudeksi baarimikoksi. Kunnon tuhkimotarina, jossa poika löytää tytön, menettää tytön ja saa hänet takaisin.
Eilen maanataina näin amerikkalaisen elokuvan, joka kertoi pojasta, joka kutsui presidentin tyttären tansseihin. Hänkään ei tiennyt alussa, kuka tyttö oli, ja sai tietää tämän vasta kun meni hakemaan hänet 1600 Pennsylvania Avenuelta. Tässäkin elokuvassa poika saa tytön, menettää tytön ja saa hänet takaisin. Aika järkyttävää. Miksi maanantaina näytetään aina näitä Tuhkimo-tarinoita ja miksi rakenteen pitää olla joka kerta aivan sama?! Amerikkalaisen elokuvan saksalainen nimi on "Die Presidäntentochter küsst man nicht" :o
Seuraavaksi tulee maanantaina bayerilainen dramaattinen ja romanttinen elokuva "Die Putzfrau und der Millionär", tai, no, voisi tulla.

Löysin sunnuntai-iltana iltakävelylläni "second hand" -liikkeen, jossa myydään myös merkkivaatteita. Se on aina tiistaisin ja keskiviikoisin auki, eli ajatttelin mennä tänään tarkistamaan putiikiin.

Tässä tältä päivältä,

tsaudi

Katsi

< <